Vermo ottaa koronapassin käyttöön

Vermo ottaa koronapassin käyttöön

COVID19-leviämisvaiheen rajoituksen vaikuttavat myös ravitapahtumiin. Vermo Areena kertoo tiedotteessaan ottaneensa joulukuun alusta käyttöön koronapassin. Aiemmin passin käyttö on tullut voimaan mm. Porissa, Teivossa sekä Rovaniemellä. Myös Jokimaa aloitti sen tarkistamisen vierailta joulukuun alussa.

Keskiviikkoraveissa passi vaaditaan ravintola Ravillan sekä aitioiden vierailta, muille yleisöalueille pääsee vielä ilman passia. Lauantairaveissa taas koronapassi kysytään kaikilta 16 vuotta täyttäneiltä, pois lukien tallialueella olevat kilpailijat ja toimihenkilöt.

Tallialueelta taasen ei pääse yleisöalueelle ilman passin näyttämistä. Mikäli oma hevonen kilpailee paikalla, voi hevostaan käydä tallialueella tervehtimässä. Ilman koronapassia voi kuitenkin oleilla vain tallialueella.

Koronapassin myötä Vermo järjestää pikkujoulut joulukuun 11. päivä. Itse ravien lisäksi pikkujouluissa on buffet-tarjoilu sekä musiikkia. Lisätiedot Vermon sivuilta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.